fbpx
  • CoronaCabaree

    CORONACABAREE – TUKIKONSERTTI TAPAHTUMA-ALAN TOIMIJOILLE

     

    CoronaCabaree on koronakriisin kautta muodostunut virtuaalinen tapahtumasarja, joka yhdistää työnsä menettäneet artistit yhdeksi suureksi kokonaisuudeksi. Konserttisarjan avulla katsojat pääsevät tekemään lahjoituksia tapahtuma-alan toimijoille, jotka ovat kaikki jääneet työttömiksi koronakriisin kautta. Etupäässä avustuksia haetaan nimenomaan artisteille, mutta osuutensa voi saada myös sellainen toimija, joka on lähtenyt ilman “hintalappua” auttamaan ohjelman toteutuksessa. Ohjelmasarjassa esiintyy laaja joukko maamme upeita ammattilaisia, joista osa on koko kansan tuntemia nimiä ja osa vielä tuntemattomia – jokainen kuitenkin rautaisia ammattilaisia omassa osaamisessaan. 

    CoronaCabaree on täysin uniikki konsepti, sillä se on syntynyt tapahtuma-alan toimijoiden toimesta ja sen tuotanto keskittyy auttamaan artisteja sekä tapahtuma-alan henkilöstöä selviämään koronakriisin yli. Aloitteen tapahtumasarjasta on laittanut henkilökohtaisesti näyttelijä-juontaja Emma Jäntti, joka tunnetaan myös Evenderin perustajana. Idea oli synnyttää yhteinen ohjelmakokonaisuus, jonka avulla yleisö pääsee kannattamaan esiintyviä taiteilijoita selviämään koronakriisin yli. Siihen on alusta saakka otettu avoimesti mukaan kaikki halukkaat, aina tuottajista ja teknikoista lähtien. Kaikille on annettu avoin mahdollisuus tulla mukaan projektiin.

     

    Miksi tapahtumajärjestäjä on Evenderi Oy
    Ylipäänsä se syy, miksi Evenderi on Oy, on täysin byrokratinen. Evenderin toiminta on kuitenkin hengeltään enemmän osuuskuntamainen tai yhdistysmäinen, sillä sen tarkoituksena on hyödyttää kaikkia Evenderissa mukana olevia toimijoita.

    Emma on alun perin aloitteen CoronaCabareelle henkilökohtaisesti esiintyjänä. Koko projektin synty on avattu Evenderin blogissa.

    Business Finlandille rahoitushakemuksen jättäminen ei kuitenkaan ollut mahdollista yksityishenkilönä eikä myöskään toiminimellä. Sen vuoksi hakemus jätettiin CoronaCabareen tuotantoon Evenderi Oy:n nimissä.

    Kaikkien mukana olevien toimijoiden sopimuksissa kerrotaan avoimesti, Evenderi Oy ei tavallisesti järjestä tapahtumia, eikä tämä projekti ole Evenderi Oy:lle voittoa tavoitteleva. Siitä aiheudu suoranaista rahallista hyötyä Evenderille – tilanne on itseasiassa täysin päinvastainen, sillä Evenderi Oy kantaa vastuullaan kaiken taloudellisen riskin projektiin liittyen ja mukana on oltava lisäksi omaa rahaa.

    Mihin 100 000€ avustus käytetään
    Evenderin blogissa on kerrottu avoimesti, miten rahoitus käytetään: rahoituksen turvin pystytään kustantamaan tukikonsertin rakenne.

    https://evenderi.fi/blogi/coronacabaree/

     

    Mitä tämä käytännössä tarkoittaa?
    Käytännössä tämä tarkoittaa seuraavia kustannuksia:
    kuvaajat, leikkaajat, äänittäjät, valomiehet, editoijat, mainoksen tekijät ja toteuttajat, markkinointi, pufferit, logo, tunnusmusiikki, lupamaksut, tilavuokrat, tuottajat, taloushallinnonkulut, tekninentuki  ja muu konsertin puolesta ostettu henkilöstö. Kymmenosaisen konserttisarja tuottaminen on todella kallis ja suuri töiden projekti, eikä edes projektin puolesta työskentelevälle projektin johtajalle pystytä maksamaan korvauksia kaikista työtunneista. Jokainen projektissa mukana oleva työskentelee talkoohengellä yhteisen hyvän eteen.

    Tavallisesti televisiotuotannossa YHDEN konsertin tuottaminen maksaisi noin (nämä vaihtelevat tuotannosta riippuen) 40 tuhatta euroa, mikäli kaikille tuotannossa mukana oleville pystyttäisi maksamaan täysimääräiset korvaukset. Kilpailutus on hoidettu asianmukaisesti BF:n antamien ehtojen mukaan, joten kulut eivät perustu pelkkään “mutu tuntumaan”. CoronaCabareessa tulee olemaan 10 :nen jakson verran ohjelmaa, jolla kerätään avustuksia tulonsa menettäneille toimijoille, etupäässä artisteille. Myös muuta henkilöstöä on mukana täysin talkoina, jolloin joitain osituksia voidaan mahdollisesti jakaa myös heille, riippuen siitä millaisia summia ohjelman avulla saadaan kasaan. Tässä tarkoitetaan niitä henkilöitä, jotka eivät ole mitään rahallista korvausta työstään saanut. Rahankeräys tullaan raportoimaan avoimesti kaikkien mukana olevien henkilöiden kesken.

    Kuten aiemmassa blogipostauksessa kerrotaan, koko projektin tuotannossa on vain yksi henkilö joka saa  palkan. Tämä palkka kattaa ainoastaan 2,5kk työn, mutta todellinen määrä työtä mitä tässä projektipäälliköllä on, on 4-5 kuukautta. Palkkakulut eivät kata kaikkea projektin eteen käytettyjä työtunteja, eli työtä tehdään todellakin talkoilla ja paljon.

    Omarahoitusosuus 
    Kuten aiemmassa postauksessa kerrotaan, projektin kokonaiskuluista 10 tuhatta maksetaan palkkana. Projektin omavastuu osuus on kuitenkin 25 tuhatta euroa, jonka lisäksi yrityksen pitää pystyä itse kattamaan 30% osuus, joka maksetaan takautuvasti vasta onnistuneen loppuraportoinnin päätteeksi. Omaa rahaa on näin ollen oltava todellisuudessa 55 tuhatta euroa. Tämä tarkoittaa luonnollisesti sitä, että Evenderilla on yrityksenä omaa rahaa pelissä kiinni melkein puolet koko budjetista.
    Projektin kokonaisbudjetti on 125 tuhatta ja se pitää myös kaikki käyttää. Tuotannossa tasapainoillaan hyvin tarkkaan sen kanssa, että avustus saadaan ositettua mahdollisimman monelle eri pientoimijalle, joka ei ole pystynyt itse avustuksia hakemaan.

    Entä tekijänoikeusmaksut
    Tekijänoikeus maksetaan asianmukaisesti ja kaikki ohjelmassa esitetyt kappaleet ilmoitetaan Teostolle sekä Gramexille.
    Sopimuksessa kerrotaan, että Evenderi EI myy rahallista korvausta vastaan kenenkään esityksiä.

    Miksi joiltain toimijoilta on pyydetty valmista materiaalia
    Kaikille osallistujille tarjottiin mahdollisuutta tulla mukaan kuvauksiin, mikäli omaa valmista materiaalia ei ollut. Kaikki eivät kuitenkaan tähän tarjoukseen tarttuneet ja osa on tullut mukaan vasta ihan viime metreillä ennen ohjelman julkaisua. 

    Rahankeräyslupa
    Kaikki asianmukaiset luvat on hoidettu viranomaisen kanssa.

    Mikä hyöty on olla mukana CoronaCabareessa
    Koko CoronaCabaree sai alkunsa Facebookin Yrittäjien ja taiteilijoiden koronatukiryhmässä, jossa Emma Jäntti laittoi esiintyjänä aloitteen vituaaliselle tapahtumasarjalle, joka yhdistää esiintyjät laidasta laitaan yhdeksi suureksi kokonaisuudeksi. Tähän postaukseen tuli toista sataa ilmoittautumista alle viikossa. Ensimmäinen videoneuvottelu pidettiin vain kaksi päivää siitä, kun aloite oli tehty ja tunne siitä, että projekti täytyy saada käytäntöön vahvistui.

    Syy siihen, miksi alan toimijat tekevät yhteistä Cabareeta on se, että kun useampi toimija mukana samassa projektissa pystytään luonnollisesti saavuttamaan huomattavasti suuremman näkyvyys, mitä yksittäisinä tekijöinä olisi mahdollista tavoittaa.
    CoronaCabaree tarjoaa kaikille siinä mukana oleville useita muita hyötyjä ja etuja, jota ei pystytä suoraan rahassa mittaamaan, mutta niillä voi olla merkittävät vaikutukset toimijoiden selviämiseen kriisin yli. Toimijat saavat projektin kautta itselleen sellaista materiaalia, jota voivat hyödyntää omassa työssään jatkossa eli vaikutukset yltävät pitkälle artistiuran elinkaarelle.

    Evenderi ja OHO TV ovat mahdollistamassa tapahtumaa, joka on todellakin ainutlaatuinen ja erottuu kilpailijoistaan sillä olemme koko maamme ainoa toimija, joka tekee tuotantoa puhtaasti sydämellä ja yhteisenhyvän periaatteen puolesta pyyteettömästi. Kukaan muu toimija, edes valtion yleishyödylliset organiaatiot eivät ole luoneet vastaavaa mahdollisuutta artisteille päästä esille ja saada tukea omalle toiminnalleen.

    CoronaCabaree on artistien itsensä alulle laittama, yhdessä synnyttämä ja sen tarkoitus on tuoda iloa jokaiselle kotisohvalle!

    Ohjelmakokonaisuudessa tullaan näkemään yhteensä kymmenen ohjelmaa viiden viikon aikana. Näistä viisi on lastenohjelmakokonaisuuksia ja viisi aikuistenohjelmakokonaisuuksia. Ensimmäinen lasten ohjelma nähdään OHO TV:lla lauantaina 16.5 ja aikuistenohjelma sunnuntaina 17.5!