fbpx
  • Kuopio

    Parhaat tapahtumat vuoden ympäri

    Kuopio on yksi Suomen nopeimmin kehittyvistä matkailu- ja kokousalueista. Kuopiossa on panostettu muun muassa majoituskapasiteettiin, jonka avulla voidaan palvella hyvin sekä markkina-alueen asukkaita että kauempaa tulevia vieraita. Kaupungin uudessa strategiassa määritellään, että Kuopio haluaa olla jatkossa Suomen nopeimmin kehittyvä kokous-, tapahtuma- ja matkailualue.

    Kahden tunnin säteellä Kuopiosta asuu peräti miljoona suomalaista! Kuopioon on helppoa tulla kauempaakin, sillä Kuopioon pääsee junalla, lentokoneella tai vaikka veneellä. Omalla autolla saapuville on varmasti parkkitilaa aivan ydinkeskustassa, sillä Kuopion torin alle on rakennettu 1 200-paikkaisen parkkihalli.

    Tapahtumakaupunkina Kuopio on tiivis ja toimiva. Kuopio on sekä kesä- että talvikaupunki, jonka monipuolisissa tapahtumapaikoissa voi vuoden ympäri järjestää tilaisuuksia intiimeistä kokoontumisista massatapahtumiin. Kulttuuri- ja urheilutapahtumat järjestyvät sulassa sovussa – molemmille löytyy sekä tilaa ja osaamista, että kysyntää.
    Tutustu Kuopion kaupungin tapahtumatiloihin täältä.

    Kuopiolle on kunnia-asia pitää tapahtumajärjestäjistä hyvää huolta. Kaupunki saakin vuodesta toiseen palautetta toimivista järjestelyistä ja ystävällisestä palvelusta. Sekä tapahtumajärjestäjät että -vieraat inspiroituvat Kuopiosta kerta toisensa jälkeen!

     

    TERVETULOA KUOPIOON – KUOPIO HURMAA TAKUULLA SEKÄ SINUT, ETTÄ TAPAHTUMAVIERAASI!

    www.tapahtumakuopio.fi

     

    Selaa verkkojulkaisua “Inspiroivien tapahtumien kaupunki”.

    Tapahtumakuopio sivuilta löytyy opas tapahtumanjärjestäjille. Oppaasta löydät kattavasti infoa tapahtumanjärjestämiseen liittyvissä asioissa Kuopiossa.
    Muun muassa tapahtumien lupa-asioihin liittyen. 

    Paikalliset palveluntarjoajat